Taas oli munkki ilmestynyt tikkaille.
Ensimmäinen kysymys: Oi Kristus tuomari, sinä siedit kaikkein kivuliaimman kärsimyksen vapaasta tahdostasi. Miksi minun ei sitten pitäisi saada kunniaa ja olla maailmassa ylpeä?
Vastaus: Ystävä, inhimillistä ylpeyttä siedetään niin kauan kuin se osoittaa nöyryyden arvon ja osoittaa hyvyyteni voiman. Ja koska minä en luonut ylpeyttä, vaan se on paholaisen keksintö, sitä pitää karttaa, koska se johtaa helvettiin. Mutta nöyryys kannattaa säilyttää, sillä se johtaa taivaaseen. Minä, Jumala, opetin tämän sanassani ja esimerkilläni.
+++
Oma pohdinta.
Birgitta tunsi tikkaita kiipeilevän munkin ja tiesi, että tämä oli oppinut teologi. Munkki halusi, että häntä kunnioitettaisiin hänen oppineisuutensa tähden, joten päivän teksti ei liity pride-teemaan, vaikka ylpeydestä puhutaankin. Pridessahan ollaan ylpeitä sellaisesta, mitä ihminen ei ole itse valinnut eikä aiheuttanut, vaan mikä kumpuaa omalla painollaan olemuksen uumenista, ainakin vallitsevan ideologian mukaan.
Oppineisuus on jotain, minkä ihminen itse hankkii kovalla työllä, ja tuntuisi kohtuulliselta olettaa, että siitä hyvästä saisi hamuta itselleen kunniaa ja olisi ok vähän ylpeilläkin. Mutta tuomari antaa munkille kylmää kyytiä, ylpeys on paholaisen keksintö, nöyryys sen sijaan vie taivaaseen.
Emmekö muka saisi olla ylpeitä itsestämme? Onko tosiaan kristillistä vain madella kynnysmattona? Väärä kysymys, voisi tuomari vastata. Nöyryys on sitä, että ymmärtää oman asemansa luomakunnassa. Emme ole itse luoneet itseämme, eivätkä suuret saavutuksemme, ei edes seksuaalinen suuntautumisemme ole itseaiheutettua, joten oikea moraalinen tunne olisi kiitollisuus, ei ylpeys.
Kommentit
Lähetä kommentti