Kysymysten kirja

 





Kysymysten kirja paljastettiin rouva Birgitalle, kun hän oli palaamassa ratsain kotiinsa Vadstenaan. Hän vaipui hevosen selässä ekstaasiin, ja näki taivaallisessa ilmestyksessä ovelan munkin, joka kiipesi tikapuita pitkin taivaaseen, missä Kristus istui tuomarina valtaistuimella ja Maria hänen vieressään. Munkki oli älykäs ja täynnä pahantahtoista oveluutta, kun hän esitti kysymyksiään Kristukselle. Kristus vastasi ihmeellisesti ja kärsivällisesti, ja rouva Birgitta painoi sanat mieleensä kirjoittaakseen ne muistiin heti kotiin päästyään. Koko kirja syntyi yhdeltä istumalta, sillä kaikki oli kaivertunut hänen mieleensä kuin marmoritauluun.

Munkin ensimmäinen kysymys:
Oi tuomari, kysyn sinulta: annoit minulle suun, enkö saa sanoa mitä haluan?

Tuomari, jonka olemus oli nöyrä ja lempeä, vastasi munkille sanoen:
Ystävä, annoin sinulle suun siinä tarkoituksessa, että järkevästi puhuisit sanoja, jotka ovat siunaukseksi sielullesi ja ruumiillesi, ja lausuisit myös sanoja minun kunniakseni.

Oma pohdinta: nykyajan ihmiset ajattelevat usein kuten tuo munkki. Miksi emme saisi puhua mitä haluamme? Järjestetään esimerkiksi kiroiluiltamia,  koska kiroilu on hauskaa ja terapeuttista. On vanhanaikainen ajatus, että kiroilussa olisi jotain kyseenalaista.  Toisaalta lisääntyvä keskustelu vihapuheesta viittaa ajatukseen, että monet ihmiset vastustavat toisten ihmisten oikeutta puhua mitä haluavat. Jotkut kokevat,  että muut ihmiset,  esimerkiksi poliittiset vastustajat haluavat rajoittaa heidän sananvapauttaan. 
Birgitan ilmestyksessä lähtökohdaksi ei kuitenkaan aseteta muita ihmisiä ja heidän miellyttämistään tai heidän tottelemistaan, vaan ihminen itse. Se miten puhumme, miten käytämme sanoja vaikuttaa meihin itseemme. 





Kommentit

  1. Miksi munkki kiipesi tikapuita pitkin? Siitäkö tulee sanona "tikapuita pitkin taivaaseen". Vai onko ylipäätään sellaista sanontaa? Ihminen kuvittelee omin voimin pääsevänsä taivaaseen, kun noudattaa lakeja ja profeettoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sisko, kiitos hyvästä kysymyksestä. Birgitan näyssä joku hänen ilmeisesti tuntemansa munkki kapusi edestakaisin tikkaita. Ehkä se kuvasti Birgitan ajatuksia tästä tunnetusta munkista. Hänestä sanottiin, että hän oli oppinut ja pahantahtoisen ovela. Tikkaiden kiipeäminen voisi kuvata myös tietynlaista haluttomuutta hyväksyä ihmisen osa, kenties jopa röyhkeyttä. Tikapuita pitkin taivaaseen tulee lasten lorusta Abc, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen. Ehkä sillä ei ole yhteyttä Birgitan ilmestykseen. Toisaalta olisi kyllä kiinnostavaa, jos olisi.

      Poista
    2. Sain oikealta tietäjältä vastauksen. Tikkaat viittaavat Mooseksen kirjan kertomukseen Jaakobin unesta, jossa enkeli kulki tikapuita ylös alas.

      Poista

Lähetä kommentti